Vancouver – Kanadan gourmetkaupunki

Kanadan länsirannikolla sijaitsevaa Vancouveria kehutaan maan parhaaksi ruokamatkailukohteeksi. Ei ihme, saihan kaupunki oikeastaan jo alkunsa Gassy Jackin perustamasta pienestä saluunasta 1800-luvun puolivälissä.

Rautatie toi mukanaan paljon siirtolaisia Euroopasta ja Kiinasta. Meri- ja ilmatiet lisää aasialaisia jopa siinä määrin, että kaupunki joutui 1990-luvulla rajoittamaan ulkomaalaisten omistusta, kun kiinalaiset ostelivat kakkosasuntoja kuin sukkia. Perinnöstään ylpeät Squeamish-intiaanit ovat käsittääkseni vasta 2000-luvulla saaneet uutta arvostusta ja viitteitä First nations -kulttuuriin löytyy tätä nykyä sieltä täältä. Silti kaupungissa on vain yksi ravintola, joka tarjoilee alkuperäiskansan perinteisiä ruokalajeja. Lohi on vahvasti läsnä listalla.

Ruokakulttuurillehan tämä kaikki muuttoliike on ollut kuitenkin parasta, mitä voi tapahtua. Heti kun lentokentältä pääsi ulkoilmaan, tervehti meitä Japadog, aasialaisittain tuunattu hot dog -kioski, mikä on toiminut esikuvana kokonaiselle street food -ilmiölle. Hyvää markkinointia eksoottisten mausteiden lisäksi vaikuttaa olevan kuuluisuuksien valokuvat kioskin kyljessä, missä he syövät japadogeja.

Suurimman osan vuodesta Vancouverissa sataa aika lailla, paitsi kesäkuukausina. Silloin sääennuste ennustaa useimmiten savua, sillä vuosittain British Columbiaa vaivaa hurjanlaajuiset metsäpalot. Pääosin palot ovat kaukana asutuksista, mutta riippuen tuulista savu voi sumentaa taivaan kuten meidän vierailullamme. Hengitystä se ei haitannut, mutta kuulemma mahtavat näkymät savu peitti täysin.

Keskustassa on helppo suunnistaa ja polkupyörän vuokraus on suositeltavaa. Historiallinen keskus Gastown on mainio aloituspaikka, mistä ravintolat ja baarit muuttuvat hitusen hipsterimmäksi itään päin mentäessä. Söimme hyvin Wildebeestissä, joka ammentaa modernit annoksensa paikallisista raaka-aineista. Gentrifikaatio muuttaa kaupungin ilmettä nopeasti ja uusia baareja syntyy kovaan tahtiin. Mitä matkaoppaat eivät kerro, on East Hastings Streetin ikävä huumeongelma, mikä taitaa olla myös maan ellei jopa mantereen räikeimpiä. Kannabis on osavaltiossa tietyin rajoituksin sallittua, mutta tämä ongelma johtuu pääasiassa opioideista. Muutama sata ihmisrauniota päivystää kadulla joka päivä ilmeisesti ainoana päämääränä saada lisää huumeita. Silmiinpistävää on, että kaikki kadulla olevat ovat rodultaan valkoisia. Ulkopuolinen matkailija saa olla rauhassa, mutta eihän kadun läpikävely mainion Post Mark Brewingin brunssille mikään iloinen kokemus ole. Toki ongelman voi ohittaa, jos kiertää korttelin verran Chinatownin puolelle, mikä on Chinatowniksi todella siisti ja aromiton.

2000-luvun alussa kaupunki lunasti parikymmentä vanhaa hotellia alueelta tarjotakseen yösijan sitä tarvitseville. Jossain vaiheessa isännöinti yksityistettiin ja tuoreimmat uutiset kertovat talojen olevan purkukunnossa, koska niitä ei ole huollettu. Vuokratulot kaupungilta ovat kuitenkin yrittäjille kelvanneet. Hotellien hienot vintage-nimikyltit ovat edelleen seinillä. Niistä saisi pitkän pennin jossain nykyantiikkikaupassa.

Ruokakulttuurillehan tämä kaikki muuttoliike on ollut kuitenkin parasta, mitä voi tapahtua.

1950-luvulta lähtien kadulla toiminut halpadiner Save On Meats haluaa pitää huolta ympäristöstään ja lähipiiristään. Suuri osa liikevaihdosta menee erilaisille järjestöille, jotka koittavat kehittää ihmisten tilannetta parempaan. Dinerin asiakkaat voivat ostaa oman hampurilaisensa lisäksi ruokapoletteja, joilla kodittomat voivat ruokailla siellä myös.

Silmiinpistävää Vancouverissa on pienpanimoiden määrä. Koko British Colombiassa toimii tätä nykyä liki 200 panimoa. Monella panimolla on oma baari, tai taproom, missä pääsee maistelemaan panimon tuotteita. Suuri osa maistamistani oluista eivät olleet kovin rohkeita, mikä tosin sopii hyvin minulle. Osa baareista ei tarjoile ruokaa, mutta naapuriravintoloista voi hakea itselleen apetta ja tuoda mukanaan. Jopa pyörävuokraamomme tarjosi panimokierrosajeluita, missä tutustutaan muutamaan panimoon pienten maistiaisten kera.

Vaikkei heillä olekaan omaa panimoa, The Blackbird -pub vetosi minuun. Pubin yhteydessä toimi myös pieni herrasmiesmäinen parturi ja Royal dinette -bistro. Kaupunkivaelluksen takana sijaitsee maanmainio thairavintola Maenam. Suosittu ja palkittu ravintola on ihmeen edullinen, mikä viimeistään takaa paikan olevan täyteen ammuttu joka päivä.

Oma artesaani-keskus on nykyään kaupungin laidalla sijaitseva Granville Island, mistä löytyy siistejä kala- ja lihakauppoja, panimo, paahtimo, kukkakauppa, bbq-ravintola ja mitä kaikkea vielä urbaani ihminen nykyään arjessaan tarvitseekaan. Saavuimme saarelle iltahämärässä ja oli aika eksoottista, kun rannasta kuului kahinaa ja näkyi pari silmäparia. Sitten silmäpareja oli useampi ja kohta jo ainakin kymmenkunta pesukarhua lähestyi meitä uteliaina. Se alkoi jo hieman jännittämään ja päätimme, että on parempi poistua paikalta.

Kaupungin parhaan ravintolan titteli kuuluu Hotel Georgiassa sijaitsevalle tyylikkäälle Hawksworth-ravintolalle. Jos ei lompakko tai aikataulu anna sijaa illalliselle, kannattaa ainakin baarissa kyläillä. Ystävällinen sommelier oli otettu viinilistakysymyksistämme ja esitteli meille viinikellaria ilolla.

Kanadassa, ja juurikin British Columbiassa viljellään myöskin viiniä. Viinit, marjat ja lähes kaikki muukin ruoka tuntui tulevan Okanagan-laaksosta, noin 400 kilometrin päästä Vancouverista. Jääkiekkolegenda Wayne Gretzkyllakin on siellä viinitila. Ensi kerralla tahdon ehdottomasti sinne, sillä niin maagiselta paikka korvissani kuulostaa. Siellä sijaitsee jopa kyliä nimeltä Salmon Arm, Peachland ja Summerland. Välimatkan voinee tehdä vesitasolla kuten paikalliset. Lentojen hintataso ei kuulostanut aivan hirveältä, ottaen huomioon miten kätevältä matkustusmuoto kuulostaa. Euroopan järvillä lentokoneet taitavat olla kielletty, kun ei niitä ikinä näe.

Pohjois-Vancouverissa sijaitseva Grouse Mountain oli turistisuudessaan todella mainio päiväretki ja kevyt siivu erämaahan. Onneksemme savukin oli hälvennyt, joten näimme hieman maisemiakin. Pari ruskeakarhua Grinder ja Coola, kuusessa asusteleva kotka ja vaikuttava mutta letkeä koko perheen metsuri-show olivat juuri sitä mitä Kanadan matkalta kaipaakin. Rustiikkinen bbq-ravintola terasseineen kutsui viihtymään, kunhan oli ensin kavunnut jyrkän vuorenrinteen ja hiestä märkänä käynyt ostamassa kuivan t-paidan. Jälkiruuaksi majavanhännäksi kutsuttuja öljyssä paistettuja munkkeja, joiden päälle sai sokeria, suklaata, karamellia ja pähkinöitä oman maun mukaan. Olihan siellä tietty Starbucks’kin. Huipulle pääsee gondolillakin, mutta matkaseuralaisenihan ei sellaisia mukavuuksia käytä. Hieman surrealistista oli kiivetä metsässä hiki hatussa parin arabin kanssa samaa vauhtia. Heillä oli valkoiset kaavut päällään ja vyöllä koristeelliset tikarit, varmaankin karhujen varalta.

Kirjoittaja toimii ravintola-ammattilaisena Zürichissa. Aiempina kausina hän on edustanut Helsingin ohella Kööpenhaminan, Lontoon ja Pietarin ravintoloissa.