Fat Lizardin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty DI, KTM Eero Kukko, 43. Panimoa sen perustamisesta asti luotsannut Heikki Ylinen jatkaa yrityksen palveluksessa hallituksen puheenjohtajana ja vanhempana neuvonantajana. Ylisen uuteen toimenkuvaan kuuluu myös reseptiikan ja uusien tuotteiden kehittäminen.

Uuden toimitusjohtajan nimitykseen ei yhtiön mukaan liity dramatiikkaa, vaan asiaa on valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa jo yli vuoden ajan. Ylisen tavoin Kukko kuuluu panimon perustajaosakkaisiin ja ennen nykyistä toimenkuvaansa hän on vastannut yrityksen markkinoinnista ja työskennellyt toimitusjohtajan varamiehenä.

Fat Lizardin mukaan Eero Kukon kokemus isompien yritysten toimintamalleista ja käytännöistä on nyt ajankohtaista, kun panimon organisaatio kasvaa ja tuotevalikoima laajenee alkoholittomien juomien segmenttiin. Tällä hetkellä panimo työllistää 21 kokoaikaista ja puolenkymmentä osa-aikaista työntekijää.

Visio luodaan yhdessä

Uuden toimitusjohtajan kädenjälki näkyy aluksi pieninä muutoksina operatiivisen toiminnan ja henkilöstön päivittäiseen johtamiseen. Pitkän tähtäimen tavoitteet ja strategiset päätökset tehdään johtoryhmässä, johon kuuluvat Kukon ja Ylisen lisäksi muut perustajaosakkaat Tuomas Koskipää ja Topi Kairenius sekä tuotantojohtaja Eelis Seppänen.

– Fokus on siinä, että jatkossakin teemme poikkeuksellisen hyviä oluita ja muita juomia, sellaisia joiden takana voimme seistä rinta rottingilla, Kukko sanoo.

Kukon mukaan uusien tuotteiden ja palveluiden myötä Fat Lizardin brändi tulee entisestään kirkastumaan. Yrityksen toimintafilosofian Kukko tiivistää lauseeseen, että "teemme sellaisia tuotteita ja palveluita, joita itsekin haluaisimme ostaa".

– Pidämme humalasta. Meillä on Suomen mittakaavassa paljon ainutlaatuista humalaosaamista, minkä nyt haluamme tuoda myös alkoholittomien juomien kategoriaan. Taproomissa puolestaan perusajatuksena on luoda baariympäristö, jossa haluaisimme viettää aikaa myös itse. Jos asiakkaat eivät löydä sinne, niin ainakin me istumme siellä aina kun mahdollista, mies summaa.

Humalan loistoa ilman alkoholia

Lähiviikkoina lanseerattavan alkoholittomien juomien sarjan avaa HOPPLY-humalavesi. Sen jälkeen luvassa on humalilla maustettuja sokerittomia limonadeja aikuiseen makuun.

– Koe-eristä saamamme palautteen perusteella olemme hioneet ensimmäisen juoman pisteeseen, jossa julkaisu alkaa olla käsillä. Siitä tulee IPA-henkinen hiilihapotettu vesi, joka varmasti jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Mutta se on hyvin meidän näköisemme juoma, kertoo virvoitusjuomien tuotekehityksestä päävastuun ottanut Ylinen.

Investoinnit alkoholittomien juomien tuotantoon on rahoitettu osittain Business Finlandin myöntämällä kehittämisrahoituksella eli niin sanotulla koronatuella, jota Fat Lizard on saanut kaiken kaikkiaan 110 000 euroa.

– Rahoituksen turvin olemme pystyneet palkkaamaan lisää työvoimaa sekä keskittymään kokonaan uudenlaisten virvoitusjuomien kehittämiseen. Craft-limonadien käsite on vasta tuloillaan, ja me haluamme olla etulinjassa esittelemässä niitä suomalaisille, Kukko sanoo.

Kukon ja Ylisen mukaan koko tulevan juomasarjan kantavana ideana on antaa erilaisten humalien loistaa ilman alkoholia. Alkoholittomassa segmentissä tuotantomäärät tulevat kuitenkin jäämään selvästi oluiden tuotantoa pienemmiksi.

Uusi panimobaari avautuu syksyllä

Kesän aikana liikkuneet huhut Fat Lizard Taproomista saavat vahvistuksen syksyn aikana, sillä panimon yhteyteen avattavan ravintolan rakennustyöt ovat jo täydessä käynnissä. Parhaassa tapauksessa taproom avautuu jo loka-marraskuussa, mutta joka tapauksessa vuoden loppuun mennessä.

Taproomin lupakirjaan on merkitty 75 asiakaspaikkaa, joskin panimon mukaan tilasta tehdään huomattavasti väljempi ja sinne tulee arviolta 30–40 istumapaikkaa asiakkaille. Hanapaikkoja on yhdeksän, joista valtaosa luonnollisesti kohdennetaan oman panimon tuotteille.

– Niiden lisäksi tuomme tarjolle myös harvinaisuuksia, joita ei muualta saa. Pyrimme esimerkiksi tuomaan lentorahdilla Yhdysvalloista sellaisia erikoisuuksia, joita itsekin haluamme kokeilla, Ylinen linjaa.

Erikoisuuksia löytyy myös omasta takaa, sillä panimolla otetaan käyttöön uusi keittokooltaan 70-litrainen, kokonaan itse rakennettu laitteisto ja viisi minikokoista kypsytystankkia. Niiden avulla voidaan valmistaa kokeellisia erikoiseriä tuotekehityksen ja taproomin tarpeisiin.

– Uusia mielenkiintoisia kokeiluja on varmasti luvassa. Odotan jo innolla, että pääsen taas itse tekemään jotain uutta, mihin ei viime vuosina oikein ole ollut aikaa, myhäilee toimitusjohtajan työt jättävä Heikki Ylinen muhkean partansa takaa.