Joulun koristeita vasta aseteltiin ms Mariellan auloissa ja matkustajakansilla, kun Ruotsin kokkimaajoukkeen kapteeni Fredrik Andersson kävi esittelemässä tulevaa kattausta lehdistölle ja laivan omalle henkilökunnalle Helsingissä keskiviikkona.

Viking kattaa joulupöydän nyt jo toisen kerran yhteistyössä Anderssonin ja hänen tiiminsä kanssa. Lisäksi lasten joulubuffetin suunnitteluun osallistui Ruotsin juniorikokkimaajoukkue.

80–90 ruokalajia. Suomi vai Ruotsi? Jos laskee maapisteet ne menevät jokseenkin tasan. Mikä on ruotsalaista tai suomalaista, mikä yhteispohjoismaista tai mikä yhteistä kansainvälistä, sitä on vaikea päättää.  

Kysytään suoraan, mikä erottaa suomalaisen joulupöydän ruotsalaisesta?

– Paljon on meillä yhteistä. Toki Suomen Lapissa korostuu poro, riista ja muut luonnonantimet.

Mutta sitten Andersson sanoo sen yhden todella selkeän kansallisen eron:

– Lådor, laatikot!

Niinpä niin, porkkana- ja lanttulaatikko – puhumattakaan imelletystä perunalaatikosta ja maksalaatikosta – ovat riikinruotsalaisille uppo-outoja joulupöydän vieraita.

Punaisilla laivoilla laatikoita kuluu jouluviikkoina 14 tonnia. Suurempaan kilomäärään kipuaa kinkku: 15 tonnia.

Toisaalta Mariellan Buffet-ravintolan lämpimällä linjalla löytyi yksi ilmestys, joka sai ensin hieraisemaan silmiään: mitä ihmettä, ovatko ne ruotsalaiset tuikanneet anjovista lanttulaatikon koristeeksi? Katsotaanpa tarkemmin.

Kauniin ruskean pinnan ottanut paistos oli kuitenkin Ruotsin oma kansallislaatikko: Janssons frestelse, janssoninkiusaus.

Laivakokkien mukaan sitä kysellään ympäri vuoden, ja silloin kiusauksen kiusaukseen ovat tietenkin joutuneet ruotsalaiset.

Ja miltä se maistui?

Kypsä, suorastaan ylikypsä ja maut sulautuneena suolaisen imelään sopusointuun. Ei tätä muuten tunnistaisi Suomessa janssoniksi, koska meillä se on usein kevyen raakilemainen tekele, josta valuu lautaselle jotain laihaa vedensekaista nestettä.

Tästä pisteet Ruotsiin.

Ja vielä yksi kummastus: Joulubuffetin paraatipaikalla odottivat prinssinakit ja lihapullat. Nuo meikäläisen uudenvuoden ja vapun naposteltavat ovat erottamaton osa länsinaapuriemme joulupöytää siinä missä kinkku, rosolli ja lipeäkalakin.

Lipeäkalan lisukkeet olivat ”tavalliset” valkokastike, maustepippuri, herneet ja rapea pekoni. Vähän enemmän kuin meillä, mutta ei aivan niin raskasta kuin Norjassa.

Olihan sitä kinkkuakin, mutta esimerkiksi siirapissa paistettu lanttu ja rapeaa lehtikaalia sekä poronkäristys sienillä ja sipulilla loivat vähintään yhtä hyvin joulutunnelmaa.

Muuten laivalla oltiin kevyeen kallellaan. Vahvasti. Vikingin antama lupaus kuuluikin: olemme satsanneet entistä kevyempiin ja raikkaampiin pohjoismaisiin makuihin. Myös pientä aasialaista twistiä oli havaittavissa. Lasten buffassakin on valtavirtana vihreys.

Raikkauden aisti aikuisten puolella heti ensimmäisellä lautaskierroksella. Nimittäin silleistä ja silakoista. Kaukana tunkkaisuus ja purkin maku. Todella tuoretta. ”Erilaisen makuista” sinappia klassisessa sinappisillissä moni kiitteli.

Andersson halusi nostaa kalapöydästä esiin savustetun sillin, joka oli tehty erittäin uhanalaisen ankeriaan reseptillä. Herkkuekoteko.

Entistä näyttävämmin oli pantu näkyviin myös vegaaniset sillit, joita on ollut laivoilla aiemminkin ja joita kotikokit ovat tehneet munakoisosta jo monia vuosia. Viimeistään nyt ne tavoittavat suuren yleisön.

Sillittömät sillit eli pikkelöidyt kasvikset koristeineen maistuivatkin ja erityisesti niiden miellyttävää purutuntumaa kiiteltiin.

Toisaalta jotkut vegetaristit ovat pahoittaneet niistä mielensä ja toisaalta taas oikean sillin ystävät ovat olleet ymmällään: miksi ihmeessä niitä kutsutaan tällä silli-nimellä?

– Siksi, että on kysyntää. Tätä halutaan. Tähän vastataan, sanoo Andersson.

Vegevaihtoehtojen ilopilleriksi nousi pitkäpippuri-appelsiinikeitetty porkkana. Perinteisten kylmien lihojen joukossa ilahdutti rohkea veto: Gustafskorv-hevosmakkara, joka on Anderssonin itsensä rakastama herkku Taalainmaalta. Vähän kuin vetäisi meiltä Suomesta juhlapöytään Hvitfeltin hevoshalpaa.