Vuoden kotimainen keittokirja 2019: Peruna

Ruokatoimittajat Ry herätti henkiin vuoden keittokirja -kilpailun yhteistyössä Suomen Messujen kanssa. Yhdistyksemme arvioi kirjamessuista kirjamessuihin ulottuvan jakson aikana ilmestyneet ruokakirjat ja poimii niistä parhaan.

Sanna Mansikkamäki.

Sanna Mansikkamäen Peruna valikoitui voittajaksi 36 kirjamessuista kirjamessuihin ulottuvan ajanjakson aikana ilmestyneen keittokirjan joukosta. Perustelut ovat selkeät:

”On upeaa, että kotimainen perusraaka-aine, peruna, on uskallettu ja haluttu nostaa koko kirjan läpi kantavaksi aiheeksi. Peruna on monipuolinen ja herkullinen raaka-aine. Se on myös ilmastoystävällinen, mikä tekee kirjasta hyvin ajankohtaisen. Vuoden kotimaisen keittokirjan ansioita ovat aiheen lisäksi runsaus, kaunis ja rouhea kuvaustyyli sekä johdonmukaisuus alusta loppuun.” 

Erityiskiitokset kirjailija saa siitä, että vaikka kirja on julkaistu jo edellisten kirjamessujen aikaan, vuoden 2018 lokakuussa, se on edelleen näkyvillä sosiaalisessa mediassa aktiivisesti. Mansikkamäki näkee vaivaa, jotta kirjaa ei unohdettaisi muutamassa kuukaudessa, kuten valitettavasti käy suurimmalle osalle ruokakirjoista valtavasta tarjonnasta johtuen.

– Keittokirja on ruoanvalmistajalle edelleen ylivoimaisesti paras käyttöliittymä keittiössä. Pöydällä auki olevaa kirjaa on helppo vilkuilla, ja se saa vähän sotkeentuakin. Sivuille voi kirjoittaa omia muistiinpanoja ja merkintöjä, ja kulmat voi taittaa erityisen hyvän reseptin merkiksi. Tästä syystä halusimme herättää henkiin Vuoden keittokirja -palkinnon, Ruokatoimittajat ry:n puheenjohtaja Teresa Välimäki kertoo.

Otavamedian kodin lehtien food managerina työskentelevä Mansikkamäki oli otettu palkinnosta:

– Olen valtavan iloinen tästä kunniasta. Peruna-kirja on ylistyslaulu tutulle ja rakkaalle, välillä väärin ymmärretylle perunalle. Se on myös kunnianosoitus ja kiitos perunanviljelijöille, jotka tekevät tinkimätöntä työtä. Reseptien lisäksi halusin kertoa, mistä peruna tulee ja miksi meillä Suomessa viljellään maailman parhaimman makuista perunaa. Toivon, että kirja auttaa suomalaisia arvostamaan tätä rakkaudella viljeltyä mukulaa.

Miten valinta tehtiin?

Ruokatoimittajat Ry sai Suomen Messuilta kutsun valita vuoden keittokirja. Palkitsemisen ajankohdaksi valikoitui itsestään selvästi kotimaisen kirjavuoden kohokohta, Helsingin kirjamessut.

Puheenjohtajamme laittoi homman vireille suhteellisen myöhään, kesälomien jälkeen, mutta koska yhdistyksemme on täynnä aikaansaavia ammattilaisia, onnistuimme perusteellisessa työssä. Kymmenhenkinen raati kävi läpi vuoden aikana eri lehdissä julkaistut kirja-arviot, teki esikarsinnan ja jakoi potentiaaliset voittajaehdokkaat testattaviksi.

Jo tehtyihin kirja-arvioihin nojasimme luonnollisesti siltä osin kuin ne olivat raatilaisten itsensä tekemiä ja heidän medioissaan julkaistuja. Suomen kenties vaikutusvaltaisin palsta tuoreille ruokakirjoille on Helsingin Sanomien torstaisin ilmestyvä ruokakokonaisuus, johon kirjat testataan ja arvioidaan hyvin samantyyppisin kriteerein, joita noudatimme myös tässä kisassa, joten oli erityisen arvokasta saada yhdistyksemme jäsenen Katja Bäcksbackan kokemusperäinen tieto mukaan arviointiin.

Tärkeänä hyvässä keittokirjassa pidämme ideaa ja sen johdonmukaista läpivientiä läpi koko teoksen. Hyvällä aiheella voi erottautua joukosta! Kaipaamme myös perustelua sille, miksi kirja on tehty. Myös reseptien on oltava perusteltuja ja jokaisen samaa korkeaa tasoa. Kieli ja kirjoitusasu sekä keittokirjan kustannustoimittaminen olisi oltava ensiluokkaista..

Hyvin kirjoitetussa ja toimitetussa ruokakirjassa teksti soljuu sujuvasti ja reseptit ovat toimivia, selkeitä ja loogisia. Se on niin helppo käyttää, että jää pysyvästi kotikokin keittiön hyllyyn. Ruokatoimittajat toivovat, että oikolukemiseen paneuduttaisiin kustantamoissa nykyistä paremmin.

Testailun perusteella Peruna toimii

Osallistuin itsekin arviointiin ja kokkailin parista eri kirjasta valitsemiani annoksia. Toinen niistä oli Peruna, tuo ylistyslaulu rakkaalle perunalle. Sitä lehteillessä tulee kieltämättä välillä olo, että tajuammeko itsekään, kuinka mahtava raaka-aine mullissamme muhii! Mansikkamäen kokoama lajiketieto ja muu fakta vahvistaa uskoa perunaan.

Peruna sopii monen tasoiselle kokille, salliihan raaka-aine yksinkertaisetkin valmistusmetodit. Valikoin testattavaksi myös ruokalajeja, jotka eivät synny aivan käden käänteessä – mutta joissa onneksi maku palkitsee!

 

Viipaleperunat pyydetään leikkaamaan ohuiksi siivuiksi ja kuivaamaan hyvin. Jälkimmäinen työvaihe oli viisivuotiaan apukokkini mieleen, ja tuli suoritettua perusteellisesti. Mansikkamäen tähän perunavuokaan kehittelemä maustetahna on upea. Ohje on hyvä ja loogisesti laadittu, ja myös kypsennysaika osuu oikeaan. Tosin kirjailija huomauttaa heti kirjan alussa, että ajat ovat viitteellisiä perunalajikkeesta riippuen, mikä on hyvä muistutus kotikeittiöön. Tärkeintä on, että lopputulos palkitsee – parmesaanin, persiljan, sitruunankuoren ja voin kimara tekee tästä astetta paremman perunalisäkkeen.

 

Perunamuusi paahdetuista perunoista ja ruskistetusta voista kuulostaa ylimaallisen herkulliselta. Ohje on simppeli: paahda perunat kuorineen uunissa, kaavi sisus kattilaan, lisää maito ja ruskistettu voi. Mieheni suoriutui tästä testistä vallan mainiosti, mutta kolmihenkisen raatimme mielestä maku ei kohonnut normaalin pottumuusin yläpuolelle – jaksaako tehdä toistamiseen? Ehkä kannattaa kokeilla toisesta perunalajikkeesta.

 

Kolmas kokeiluni Mansikkamäen ohjeilla oli Café de Paris -voi paahdetuille perunoille. Vaikka muuten kiittelin kirjaa siitä, että siitä löytää helposti ohjeita, joita varten ei erikseen tarvitse käydä kaupassa, niin tässä oli ainesosaluettelolla mittaa. 2 tl sitä ja 2 tl tätä tuoretta yrttiä, ostoslistan laatimiseen kannattaa paneutua. Maustevoin tekeminen sinänsä oli yksinkertaista, kunhan mittasi kaiken tehosekoittimeen ja jauhoi tahnaksi. Tunnustan, että meillä ongelmakohdaksi nousi sardelli – kaupasta osui mukaan sardiinitölkki, eikä se tietenkään ole sama asia. Paikkasin mokan anjovisfileillä (eli oikeasti kilohaililla), ja lopputulos oli erittäin hyvä. Gastronomisesti varsin sivistyneen ja laajasti maailmalla ruokailleen mieheni mukaan maku oli oikea.

 

Jo aiemmin olin tehnyt perunablinejä – ihana ruokaisa ohje ja sopii lähes vuodenaikaan kuin vuodenaikaan. Meidän perheestä Peruna lähti viime vuonna joululahjakirjaksi, ja tämä oli ensimmäinen ohje, johon myös veljeni perhe heti joulunpyhinä tarttui.

Tiivistin oman arvioni näin: suomalaiskansallisen raaka-aineen nostosta framille 10 + Sannalle. Aihe on tärkeä ja tulee esitellyksi kattavasti.

Kunniamaininta Chocochilille

Vegaanibloggaaja Chocochili eli Elina Innanen on nykyään myös tuottelias ruokakirjailija: häneltä ilmestyi vuoden ajanjaksolla kolme keittokirjaa! Niistä raati piti huomionarvoisena teosta Chocochilin arkiruokaa – 30 minuutin vegaanireseptit. Innanen sai kunniamaininnan kovatasoisessa kisassa.

Napakka noin 60 ohjeen keittokirja on ennen kaikkea reseptikirja, mutta siitä löytyy myös vinkkejä ruoanlaiton nopeuttamiseen ja vegaanisen keittiön ainesten esittely. Kirja saa kiitosta siitä, että se tarjoaa helppoja ja hyviä vegaanireseptejä tavallisiin kotikeittiöihin. Reseptit ovat uusia ja kekseliäitä ja kynnys niihin tarttumiseen on matala, koska ne ovat muunnoksia tutuista kotiruoista. Plussaa siitä, että resepteissä tarvittavat ainekset löytyvät suureksi osaksi tavallisista ruokakaupoista. 

– Kirjoitin Chocochilin arkiruokaa -kirjan toivoen, että mahdollisimman moni löytäisi sitä kautta uusia ideoita arkipäivien ruokarumban pyörittämiseen. Kirja on suunnattu ihan tavallisille kotikokeille, jotka haluavat tehdä herkullista kasvispohjaista ruokaa myös arkisin vähällä vaivalla. Tuntuu hienolta, että keittokirjani sai tämän tunnustuksen Ruokatoimittajilta – se kannustaa minua kehittelemään jatkossakin entistä parempia vegaanisia reseptejä, Innanen sanoo. 

Palkinnot jaettiin Helsingin Kirjamessujen aluksi torstaina 24. lokakuuta. Valinnasta tulee perinne, johon Ruokatoimittajat Ry paneutuu jatkossa vuoden mittaan ilmestyviä kirjoja arvioiden.

Kirjoittaja on vapaa olut- ja ruokatoimittaja.